

Hei! Olen Taru Jyväskylästä ja esittelen täällä askartelujuttujani. Aloitin leimailemalla ja tekemällä kortteja vuonna 2004. Nykyään skräppäys on vienyt sydämeni. Kortteja askartelen edelleen skräppäyksen lomassa. Paljon muitakin kädentaitoja on tullut kokeiltua, mutta paperiaskartelu on se kaikista rakkain harrastus!
Blogini on luotu maaliskuussa 2007 ja päivittelen sitä kun päivittämistä on. Perheeseeni kuuluu mies sekä kolme tytärtä. Tyttärien nettinimet ovat
Tästä on kyse.

Näyttääkö hyvälle? Uskoisitteko että tämä maksoi vain kolme euroa! Totta se on, Jyväskylän Anttilassa.
Tämä on One by one -merkkinen DVD teline. Yhdestä laatikosta tulee kuvan kokonaisuus, jossa yhdeksän lokeroa. Näitä voi kuitenkin pinota päällekkäin haluamansa määrän, minä ostin kolme laatikkoa. Eilen sitten olin kaupungilla toista asiaa hoitamassa ja kurkkasin onko niitä vielä jäljellä ja ostin yhden vielä lapsillekin. Lapset saavat tähän korttipohjia, ne voi lajitella värin mukaan : ) Telineitä jäi vielä reilusti, ne ovat elektroniikkaosaston kassasta käytävän toisella puolella, kun asiakas kassaa katsoo niin oikealla puolella.
Tämä on tosiaan Jyväskylästä. Telineen oikea hinta on 10 euroa. En tiedä olisiko tämä muuten ollut tarjouksessa, mutta Jyväskylän Anttila on muuttamassa ja mahdollisesti siksi niin edullisesti myyvät. Jos joku kurkkaa telineen hintaa jossakin toisessa kaupungissa niin kommenttilootaan voi hinnan hihkaista.
Yhden lokeron koko on noin syvyys 14,6- leveys 19,3 - korkeus 2 cm. Kuvasta näet, että koko vastaa hyvin paljon Penny Black kirkasta leimasettiä paketteineen.

Ja katsotaan vielä lähemmin mitkä tavarat lokerikkoon tuntui sopivasti sujahtavan.

Alimmaisena 6x6 lehtiö, sitten 13,5x13,5 korttipohjia. Niiden yläpuolella on Cuttlebug A2 kohokuviointitasku ja vielä Penny Black leimasetti. Myös kirjekuorille tämä toimisi erinoimaisesti. Ja nyt ei kun säästämään!
|
|
My name is Taru, I am a working mom of three wonderful daughters aged 2, 4 and 8. I love papercrafts, especially making cards and scrapbooking. I live in Jyväskylä, Finland.
Aurinkoisia ja iloisia päiviä sinnekin !