Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hei! Olen Taru Jyväskylästä ja esittelen täällä askartelujuttujani. Aloitin leimailemalla ja tekemällä kortteja vuonna 2004. Nykyään skräppäys on vienyt sydämeni. Kortteja askartelen edelleen skräppäyksen lomassa. Paljon muitakin kädentaitoja on tullut kokeiltua, mutta paperiaskartelu on se kaikista rakkain harrastus!

Blogini on luotu maaliskuussa 2007 ja päivittelen sitä kun päivittämistä on. Perheeseeni kuuluu mies sekä kolme tytärtä. Tyttärien nettinimet ovat

  • Touhukas (05 / 2003)
  • Nuu nuu (06 / 2007)
  • Pikku pii (03 / 2009)
19.11.2010 - 10:54

Iltatee. Usein myös herkkuhetki. Lapset nukkuu. Nautitaan television äärellä.

Tämä osallistuu Insiroidu etikettihaasteeseen. Olin suunnitellut jotakin vastaavaa jo hetken joten nämä herkkukääreet oli jo jemmassa, mun ei tarvinut niitä kaikkia syödä tällä viikolla : )

Eilen olin jo varma, että taaaaas se osallistuminen jää. Mut pelasti keskimmäisen neidin nuha, ollaan oltu koko aamu kotosalla. Samalla se harmittaa, sillä kun en voinut lapsia viedä lapsiparkkiin en myöskään päässyt vakkarijumppaani tänä aamuna. Saa nähdä miten viikonloppusuunnitelmien kanssa käy, päästäänkö reissuun vai jäädäänkö kotiin...

Hyvän alun jälkeen joulukortti tuotanto on nyt ollut jäissä. Viime viikko oli todella kiireinen ja väsyttävä, illalla ei vaan jaksanut. Tällä viikolla on ollut pientä pakettikorttipajaa (lahjoja alkaa jo kivasti kerääntyä kaappeihin...), otan kuvia kunhan ovat valmiita. Ihanaa talvista viikonloppua kaikille!

Leenamummi kirjoitti 19.11.2010 - 16:53
Hieno leiska näistä tuli!
Vai ei sentään tarvinnut kaikkia syödä tällä viikolla:D
Upea oli se taulujoululahja K-mummillekin!
Nina kirjoitti 20.11.2010 - 08:18
Hei Taru. Törmäsin blogiisi muutama viikko sitten ja täytyy sanoa, että kerrankin löysin oman tyyliseni sivut. Olen jo tosi monelle ystävälleni kehunut sivujasi. Aina kun on mahdollisuus päästä hetkeksi tietokoneelle niin katselen heti blogiasi ja vanhoja kirjoituksiasi. Olenkin jo löytänyt niin monta hyvää ideaa ja ohjetta. Olen mm. aina ihmetellyt miten leimasikuvat saa väritettyä kauniista ja tähänkin löysin hyvin selkeät ohjeet sivuiltasi. Kiitos tästä ihanasta blogista.
Lorainne kirjoitti 20.11.2010 - 09:08
Ei ole tosi, tein juuri yhden leiskan teestä, ja siinä on nuo Lady Grey- ja Vanilla-teepussit. Vähänkö näytti tutulta kun avasin tämän sivun! :D Hauskan leiskan olet taas tehnyt. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
blogipohjan hain täältä
Mukana
laskuri
Site Meter
About me


My name is Taru, I am a working mom of three wonderful daughters aged 2, 4 and 8. I love papercrafts, especially making cards and scrapbooking. I live in Jyväskylä, Finland.

käytetyt tavarataivaat

 



Nappi


Ota halutessasi nappi mukaan. Ihana Jehkotar on tehnyt napin.

Herkkuja tarjolla