

Hei! Olen Taru Jyväskylästä ja esittelen täällä askartelujuttujani. Aloitin leimailemalla ja tekemällä kortteja vuonna 2004. Nykyään skräppäys on vienyt sydämeni. Kortteja askartelen edelleen skräppäyksen lomassa. Paljon muitakin kädentaitoja on tullut kokeiltua, mutta paperiaskartelu on se kaikista rakkain harrastus!
Blogini on luotu maaliskuussa 2007 ja päivittelen sitä kun päivittämistä on. Perheeseeni kuuluu mies sekä kolme tytärtä. Tyttärien nettinimet ovat
Hiljaista on blogissa ollut, mutta taustalla on kuhina käynyt. Joulukortteja on valmistunut yli kymmenen sitten viime postauksen. Kortit ovat vielä kuvaamatta, koska lisään niihin koristeita jos aika antaa periksi. Viikonlopun aikana tosin on saatava kortit jo kirjoitettua ja postivalmiiksi. Alkuviikko näyttää hyvin kiireiseltä - ma, ti ja ke iltoina on lasten joulujuhlia joten ensi viikolle ei passaa jättää mitään kiireisiä asioita.
Nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja osallistua Leimailutaivaan 2011 ensimmäiseen haasteeseen. Korttihan siitä syntyi, joulukortti vielä ylläri pylläri...

Embossaus kortissa on leimakuvan takana olevassa kartongissa. Värjäsin ensin valkoista kartonkia distress musteella, sitten kohokuviotaskulla piti embossata. Vahingossa, myönnettäköön, debossasin sitten värjätyn puolen. Lisäsin distress musteita, ja lopputulos oli tosi kaunis. Kyseessä on Crafts Too merkkinen kohokuviointitasku. Taskun olen tilannut Glitter potista.

Toivottavasti tämä debossaus nyt hyväksytään haasteeseen : )
|
|
My name is Taru, I am a working mom of three wonderful daughters aged 2, 4 and 8. I love papercrafts, especially making cards and scrapbooking. I live in Jyväskylä, Finland.