Aivan mahtava viikonloppu vietettiin Vuosaaressa skräppäillen! Kiitos kaikille mukanaolleille, kauppiaille ja ennen kaikkea järjestäjälle! Mä tapasin paljon uusia ihmisiä, oli hauska tavata teidät kaikki! Vanhoja tuttavuuksia minulle olivat suurin osa kortintekijöistä ja teitä oli myös ehdottoman hauska nähdä!!!

Mun tavoitteena oli askarrella paljon. Paljosta ei kai voi puhua kun toiset ovat tehneet viisi-kuusi leiskaa! Mä sain yhden valmiin lauantaina. Perjantaina puuhastelin viikko elämästä-albumini kimpussa mutta tuntuu, että se on edelleen alkutekijöissään. Ei se mitään, jotain sain siis tehtyä. Kotiin ei tarvinut tulla tyhjillä kasseilla, sen verran sain ostoksia minäkin aikaiseksi.

Tässä siis se yksi valmistunut leiska. Otsikko seisoo keskellä kuvaa, ja se sanoo kaiken (olen hurahtanut)!  Kuva on muuten otettu lauantaina Vuosaaressa ja tulostettu Canonin standilla.

Tähän leiskaan käytin itse kokoamani pakin tarvikkeita!

Muutamia blogeja ehdin jo lueskella tapahtuman tiimoilta. Maiju oli napannut minusta kuvan kun olin nauhaostoksilla. Tässä teillekin väläys ostoksistani eli Bellesin upeat nauhat.

Vuoden askartelijaksi tuomaristo valitsi Elinarskun! Onnea voitosta! Minun mielestä kaikki finaalityöt olivat upeita!!

Ihanan viikonlopun jälkeen on kotiäidin arki taas edessä. Meillä on menossa hiihtolomaviikko lasten kanssa, mies siis ahertaa töissä. Valitettavasti tänään iski nuhatauti kahteen pienimpään neitiin, eikä olo ole itselläkään kaksinen. Harmi, juuri kun olisi koittanut ihanat ulkoilukelit. Vetäydymme siis parantelemaan. Mukavaa viikkoa teille kaikille, etenkin lomalaisille!!