Viikko sitten perjantaina luin Inspiroidu-haasteen : aikajana. Eka ajatus oli tehdä aikajana rakennusprojektista. Saisi vedettyä yhteen mitä tapahtui ja milloin. Tuo aihe olisi vaatinut paljon kaiveluja koneella ja ehkä jopa papereista, kuvatkin olisi tarvinneet olla tosi pieniä joten nekin olisi pitänyt (käydä läpi ja) tulostaa. Päätin mennä sieltä mistä aita oli matalampi ja kuvat jo valmiiksi teetettynä, koska tiesin että tulossa oli kiireinen viikko.

Kuvassa rakentuu siis meidän talo, mutta tämä leiska keskittyy vain askartelunurkkauksen kehitykseen. Otsikko oli ensin tarkoitus laittaa tuohon keskelle, mutta sitten sainkin idean laittaa tuon aikajanan ympyrän muotoon, ja sille leimailin pohjaksi tuollaisen pyörylän kelloaiheisilla leimasimilla.

Lopputulos on tosi erilainen kun mitä ensin suunnittelin, mutta ihan ok. Aika yksinkertainen toki. Käytin muuten ekaa kertaa craftia! Se on just niin ihanaa kun moni on kehunut : )

EDIT 13.5.

Joo, aikajana juoksee nyt vastapäivään kuten kommenteissa kävi ilmi. Itseäni se ei tässä haittaa. Syy tähän kuitenkin löytyy ylläolevasta lauseesta. Kun aloin sivua koota, oli suunnitelmat vielä toiset. Siinä vaiheessa kun tuli ajatus pyöreästä aikajanasta, oli puolet kuvista jo kiinnitetty taustaansa.

Kuviopaperit on My Little Shoebox, Echo Park ja Sassafras. Kelloleimasimet on kirkas setti Hot Off The Pressiltä. Musteena Distress Frayed Burlap.